Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Catalina

Cooking with Elvis... kuulostaa raflaavalta. Alunperin siis Lee Hallin kirjoittama näytelmä jota on Suomessa esitetty nimellä Elviksen keittiö, mutta ei ole aikomus kirjoittaa teatterista, vaan kotikeittiön kokkailuista, leipomisista ym. Ja nimenomaan tuota leipomista pitäisi ruveta enemmän harrastamaan kun se on jotenkin jäänyt. Muista blogeista olen kuitenkin saanut valtavan määrän inspiraatiota ruveta tekemään enemmän makeita juttuja ;) Mitään ko. alan koulutusta ei ole vaan ihan harrastuspohjalta sähelletään.

Kuvien kopioiminen kielletty!

16.11.2009 - 18:43

Tätä Kyökkikseltä kopiomaani ohjetta olin kokeillut jo aiemmin ja silloin käytin kahvijogurttia. Nyt tein kakun tällä hyvällä ohjeella uudelleen ja käytin Ingmanin appelsiinijogurttia.

5 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

3 dl appelsiinijogurttia

2 munaa

200 g sulaa margariinia

Sekoita kaikki aineet keskenään. Paista rasvatussa vuuassa 175 asteessa n. 45 minuuttia.

Riina kirjoitti 16.11.2009 - 18:53
Minäkin testasin tämän ohjeen ja tosi hyvä oli. MItes tuo appelsiinijogurtti, tuliko hyvänmakuinen kakku? Itse pidän nimittäin tuosta jogurtista sellaisenaan ja mietin, että joku kerta teen siitä tämän kakun :).
Ent-tu kirjoitti 16.11.2009 - 18:56
Mmh, upea, tällaisen voisin pyöräyttää huomenna!!
Herkkusuu kirjoitti 16.11.2009 - 19:03
Monesti olen tämän tyylisen ohjeen nähnyt, mutta nyt kyllä pistän heti kokeiltavaksi. Vaikuttaa hyvältä ja nopealta.
Mia kirjoitti 17.11.2009 - 11:13
Mä oon muutaman päivän tässä haaveillu tästä kakusta kun olis tossa jugurttia joka pitäs käyttää pois... Mut en vaan saa otettua niskasta itteäni kiinni, ja tehtyä.
Puolukkaposki kirjoitti 18.11.2009 - 18:42
Nam! Tämäkin menee ehdottomasti kokeiluun!
Catalina kirjoitti 22.11.2009 - 19:07
Riina: Tämä on kyllä ihanan helppo ja nopea tehdä. Ei tuo appelsiini minusta tarpeeksi maistunut, ehkä sitä makua pitäisi korostaa vähän vaikka appelsiinimehulla.

Ent-tu: Kiitos! No tämä on nopeasti toteutettu herkku (jos ei laske paistoaikaa ja jäähdyttämistä)!

Herkkusuu: Kannattaa testata, on tosiaankin helppo ja nopea tehdä.

Mia: Ei muuta kuin haaveita toteuttamaan!!!

Puolukkaposki: Kiitos, kyllä kannattaakin kokeilla :)
Niinam kirjoitti 13.11.2011 - 22:54
Jogurttileivonnaiset ovat ihan suosikkejani, ja tämä ohje vaikutti nopealta ja herkulliselta, joten piti heti testata! Oli herkkua! Linkkasin tämän alkuperäisversion omaan blogiini http://niinam-nam.blogspot.com/2011/11/appelsiinijogurttikakku.html :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Linkkejä

Aito-Maku

Ankan kokkailut

AnuLillin leivonnaiset 

Aquasun:in keittiö

Arkiromantiikka 

Canelian keittiössä

Cebicin keittiössä

Chef Nenna

chokomum

Eeva's Cookings

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Ellikeittivellii 

Elämän pieniä iloja

Emerald City

Emkan kokkaukset ja puuhat

Ent-tu

FantasIINA 

Hannan soppa

Hattivatties

Hedelmäpommi TAUOLLA

Herkkuja ruokapöytään

Herkkukirppu

Herkkusuu

Hillopulla

Huvikumpu

Jemin keittiö

Jokapäiväistä leipää

Jonnan keittiössä 

Julien ruokaohjeita LOPETTANUT

KakkuHelmi 

Kakkukioski

Kanelitassu

Kanelitytön kakkuparatiisi 

Katariinan keittiössä

Katin Koti ja Keittiö

Kattila

Kattimatikaisen kokkailut

Keittiön Hehku

Kettuterroristit

Kirsin keittiössä

Kliivian keittiö

Kodin onni 

Kokeileva keittiö

Kropsua eväänä

Kukkutimurusia 

Kyökkipiika Kati

Makuhetkiä

Makuja maalta 

Makun murkinat!

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makupaloja

Makupossu 

Makuturisti

Mamsellin maukkaat 

Marilee leivoskelee 

Martsu keittiössä 

Meidän murkinat 

Mian Kokkailut

Millan Magiat 

Minskumanskunen 

Mrs Bucketin keitoksia TAUOLLA

Mökkihöperön pöperöt 

Nannikki kokkaa

Ninan leipomukset 

Nohanna

Nokke kokkaa

Opintoretki elämään

Pakkopulla

Pappilan hätävara kokkaa

Perunamaa

PiNk Mama

Pippurimaijan keittiö

Pippurimylly

Pohjosen eukot

Pulla&Pitko UUSI LISÄYS

PuolukkaPoski 

Rakkaudesta ruokaan

Reseptirosvo

Revonpiha 

Rouva Veen kokkaukset

Ruuanlaittoa ja elämää

Sannan annokset

Suklaamuruja...

Suolaa&Pippuria

Taikinaterapiaa

Toscapulla

Touhukas keittiö

Toverusten Tortut

Tupun tupa UUSI LISÄYS

Tuulen puuska

Vellipoika 

 

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

Ei kiitos!

Tällä hetkellä blogissa