Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Catalina

Cooking with Elvis... kuulostaa raflaavalta. Alunperin siis Lee Hallin kirjoittama näytelmä jota on Suomessa esitetty nimellä Elviksen keittiö, mutta ei ole aikomus kirjoittaa teatterista, vaan kotikeittiön kokkailuista, leipomisista ym. Ja nimenomaan tuota leipomista pitäisi ruveta enemmän harrastamaan kun se on jotenkin jäänyt. Muista blogeista olen kuitenkin saanut valtavan määrän inspiraatiota ruveta tekemään enemmän makeita juttuja ;) Mitään ko. alan koulutusta ei ole vaan ihan harrastuspohjalta sähelletään.

Kuvien kopioiminen kielletty!

16.11.2009 - 18:43

Tätä Kyökkikseltä kopiomaani ohjetta olin kokeillut jo aiemmin ja silloin käytin kahvijogurttia. Nyt tein kakun tällä hyvällä ohjeella uudelleen ja käytin Ingmanin appelsiinijogurttia.

5 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

3 dl appelsiinijogurttia

2 munaa

200 g sulaa margariinia

Sekoita kaikki aineet keskenään. Paista rasvatussa vuuassa 175 asteessa n. 45 minuuttia.

31.10.2009 - 14:26

Siitä on jo hirmu paljon aikaa kun printtasin tämän ohjeen Sitruunamarenki-blogista!

Tässä ohje kopioituna ja sulkeissa tekemäni muutokset:

2 banaania

150 g tummaa suklaata (120 g pussi Fazerin taloussuklaarouhetta)

100 g voita (margariinia)

2 munaa

1 dl sokeria, alkuper. ohj. muscadovia (silloin kun tulostin ohjeen, niin sokerin määrä puuttui ja minä laitoin 1,5 dl)

4 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl kanelia

Soseuta banaanit haarukalla. Murskaa suklaa pieniksi paloiksi.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää banaanisose. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vielä suklaamurska samaan seokseen ja sekoita taikinavaahdon joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (tai silikonivuokaan ilman voiteluita) ja paista 175 asteisessa uunissa noin 40 min. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista. Koristele halutessasi sulalla suklaalla.
 

07.07.2009 - 20:52

Ohje on alunperin Anna-Leena Härkösen Taikinaterapiaa-kirjasta, minä kaappasin ohjeen talteen Annan Tupa -blogista.

200 g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
3 omenaa
korppujauhoja

Sekoita sokeri ja sula margariini. lisää munat yksitellen ja vatkaa samalla. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Paloittele omenat ja lisää taikinaan. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 180 asteessa noin 50 minuuttia.

Vaihtelua tuo jättämällä joskus kanelin pois ja lisäämällä sijaan taikinaan puoli desiä viskiä. Myös karvasmanteliöljy sopii kanelin sijaiseksi.

Paiston aikana ihana kanelin tuoksu keittiössä ja kakku on ihanan omenainen, vaikka laitoin vain kaksi omenaa kun ei enempää ollut. En tiedä minkälaisina paloina omena olisi pitänyt laittaa, minä pilkoin sellaisia sentti x sentti -kuutioita. Ei todellakaan mitään kurkkuun tarttuvaa kuivaa kakkua tämäkään.

07.07.2009 - 19:59

Tämä on joko kahvijogurttikakku tai jogurttikahvikakku, ihan miten haluaa Hymy

Bongasin ohjeen ensin Kyökkipiika Katilta ja sen jälkeen kakusta omia versioitaan ovat tehneet ainakin toinen Kati, Mimmi ja Ekku. Tämä ohje on suoraan Kyökkikseltä kopsattu ja sulkeissa on muutos minkä minä tein.

5 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

3 dl mustikkajogurttia (Ingmanin kahvijogurttia)

2 munaa

200 g sulaa margariinia

Sekoita kaikki aineet keskenään. Paista rasvatussa vuuassa 175 asteessa n. 45 minuuttia.

Tietysti menin malttamattomana leikkaamaan ja maistamaan kakkua ennenkuin se oli kunnolla edes jäähtynyt. Kahvin makua en erottanut lainkaan, mutta täytyy maistaa uudelleen jääkaappikylmänä, koska on niin kuulemma parempaa. Kakun rakenne on kuitenkin aivan ihanan pehmeä.

12.01.2009 - 20:16

Ohje on kirjasta Kodin herkkuleivonnaiset



1 dl kaakaojauhetta
2
¼ dl maitoa
1
¼ sokeria

125 g margariinia
1½ dl sokeria
2 munaa
1½ rkl vanilliinisokeria
3½ vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Sekoita kaakaojauhe, maito ja sokeri pienessä kattilassa. Kiehauta seos ja anna jäähtyä. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat ja vanilliinisokeri. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää se taikinaan vuorotellen suklaaseoksen kanssa. Kaada taikina voideltuun pitkulaiseen vuokaan (n. 1,2 l) ja paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 1 tunti.

Silikonivuoka ei oikein toiminut, koska reunat joustavat ja kakku pullistui keskikohdasta.

10.01.2009 - 20:01



300 g margariinia
4½ dl sokeria
4 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
(loraus rommia)


Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten taikinaa. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Erota taikinasta kolmannes ja sekoita siihen kaakaojauhe ja halutessasi hieman tummaa rommia. Mausta taikinan loppuosa vaniljasokerilla. Kaada voideltuun vuokaan vuorotellen molempia taikinoita, pohjalle ja päälle vaaleaa taikinaa. Pistele haarukalla tiheään taikinan läpi jotta kerrokset sekoittuvat ja kakun leikkauspinta marmoroituu. Paista 175 asteessa reilu tunti.

12.10.2008 - 12:51

Ohje Kodin herkkuleivonnaiset -kirjasta:

200 g margariinia tai voita

2½ dl sokeria

1 tl vanilliinisokeria

3 munaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl pakastettua appelsiinimehutiivistettä

100 g tummaa suklaata

 

Voitele ja jauhota pitkä tai pyöreä kakkuvoka, n. 1½ l. Vaahdota rasva, sokeri ja vanilliinisokeri. Lisää munat yksi kerrallaan, voimakkaasti vatkaten. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Sekoita jauhot taikinaan vuorotellen mehun kanssa. Rouhi suklaa ja sekoita taikinaan. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alaosassa 50-60 min. Jäähdytä kakku. Kakun voi koristella sulatetulla suklaalla, jos siitä haluaa juhlavamman.

Minä tein tähän seuraavat muutokset: Appelsiinimehun sijaan käytin noin desin appelsiinimarmeladia ja suklaana rouhittuja Pätkiksiä. Minttusuklaa kyllä peitti appelsiinin maun alleen ja tämä maistui jotakuinkin samanlaiselta kuin Mariannekakku.

13.01.2008 - 16:59

Tänään testasin uuden silikonikakkuvuokani ja tein Mariannekakun ohjeella jonka löysin Julien blogista.

200 g voita

2 ½ dl sokeria

3 munaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl kermaviiliä

1 pss Marianne crushia

 

Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää kermaviili ja Marianne crush sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Paista voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 175 asteessa n. tunti.

Kakun ulkonäköön en ole tyytyväinen, ihan kuin olisi ollut liian kauan uunissa. Tosin tuo vuoka oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä ja ohjeen mukaan voitelin sen joten olisiko margariinia jäänyt liikaa vuokaan ja siitä nuo tummat kohdat? En tiedä, mutta toivottavasti edes maistuu hyvältä.

Linkkejä

Aito-Maku

Ankan kokkailut

AnuLillin leivonnaiset 

Aquasun:in keittiö

Arkiromantiikka 

Canelian keittiössä

Cebicin keittiössä

Chef Nenna

chokomum

Eeva's Cookings

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Ellikeittivellii 

Elämän pieniä iloja

Emerald City

Emkan kokkaukset ja puuhat

Ent-tu

FantasIINA 

Hannan soppa

Hattivatties

Hedelmäpommi TAUOLLA

Herkkuja ruokapöytään

Herkkukirppu

Herkkusuu

Hillopulla

Huvikumpu

Jemin keittiö

Jokapäiväistä leipää

Jonnan keittiössä 

Julien ruokaohjeita LOPETTANUT

KakkuHelmi 

Kakkukioski

Kanelitassu

Kanelitytön kakkuparatiisi 

Katariinan keittiössä

Katin Koti ja Keittiö

Kattila

Kattimatikaisen kokkailut

Keittiön Hehku

Kettuterroristit

Kirsin keittiössä

Kliivian keittiö

Kodin onni 

Kokeileva keittiö

Kropsua eväänä

Kukkutimurusia 

Kyökkipiika Kati

Makuhetkiä

Makuja maalta 

Makun murkinat!

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makupaloja

Makupossu 

Makuturisti

Mamsellin maukkaat 

Marilee leivoskelee 

Martsu keittiössä 

Meidän murkinat 

Mian Kokkailut

Millan Magiat 

Minskumanskunen 

Mrs Bucketin keitoksia TAUOLLA

Mökkihöperön pöperöt 

Nannikki kokkaa

Ninan leipomukset 

Nohanna

Nokke kokkaa

Opintoretki elämään

Pakkopulla

Pappilan hätävara kokkaa

Perunamaa

PiNk Mama

Pippurimaijan keittiö

Pippurimylly

Pohjosen eukot

Pulla&Pitko UUSI LISÄYS

PuolukkaPoski 

Rakkaudesta ruokaan

Reseptirosvo

Revonpiha 

Rouva Veen kokkaukset

Ruuanlaittoa ja elämää

Sannan annokset

Suklaamuruja...

Suolaa&Pippuria

Taikinaterapiaa

Toscapulla

Touhukas keittiö

Toverusten Tortut

Tupun tupa UUSI LISÄYS

Tuulen puuska

Vellipoika 

 

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

Ei kiitos!

Tällä hetkellä blogissa