Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Catalina

Cooking with Elvis... kuulostaa raflaavalta. Alunperin siis Lee Hallin kirjoittama näytelmä jota on Suomessa esitetty nimellä Elviksen keittiö, mutta ei ole aikomus kirjoittaa teatterista, vaan kotikeittiön kokkailuista, leipomisista ym. Ja nimenomaan tuota leipomista pitäisi ruveta enemmän harrastamaan kun se on jotenkin jäänyt. Muista blogeista olen kuitenkin saanut valtavan määrän inspiraatiota ruveta tekemään enemmän makeita juttuja ;) Mitään ko. alan koulutusta ei ole vaan ihan harrastuspohjalta sähelletään.

Kuvien kopioiminen kielletty!

18.09.2010 - 15:54

Jaahas, sitä on nyt pari viikkoa podettu flunssaa ja pikkuhiljaa rupeaa helpottamaan...

 


Aiemmin olen tehnyt makaronilaatikkoa jonka pinnalle olen laittanut pekoniviipaleita ja ne paistuvat siinä ihanan rapeiksi. Nyt tein makaronilaatikon niin, että leikkasin viisi pekonisiivua pieneksi paloiksi ja ruskistin jauhelihan ja sipulin kanssa pannulla. Mausteina ripaus suolaa, paprikajauhetta ja valkopippuria. Aterian maustepuolen täydensi mustapippuriketsuppi jota maistoin ensimmäisen kerran.

27.03.2010 - 15:35

Tulipa poikettua Brunbergin tehtaanmyymälässä  !

Rasiat sisältävät siis appelsiinilastuja ja minttulastuja. Paperipussissa on riisisuklaapatukoita. Muut ostamani tuotteet ovat mokkasuukkoja, kauralakritsia sekä sekoitus perinteisiä tryffeleitä, mokkatryffeleitä ja nougatsuklaata. Kotona ihmettelin miksi en ostanut tummaa suklaata, tyrnimarmeladeja enkä Alku-karkkeja! No seuraavalla kerralla sitten.

18.03.2010 - 13:39

Viikko on mennyt kamalassa nuhassa ja pienessä kuumeessa joten ruokaa ei ole tehnyt mieli valmistaa eikä edes syödä. Jalostajan hernekeittoa tuli kuitenkin syötyä kun oli tarttunut kaupasta tällainen vanhan näköinen purkki joskus varalle kaappiin odottelemaan.

Elovenakin on laittanut 85-vuotisen taipaleensa kunniaksi tällaisen peltipurkin myyntiin ja minähän en voinut tätä vastustaa!

Molempien valmistajien sivuilla muuten meneillään kilpailut!

21.02.2010 - 14:44

Kaupan hyllyltä tuli poimittua mukaan valmiskastike joka todella yllätti tulisuudellaan. Ruskistin ohjeen mukaan 200 g maustamattomia broilerisuikaleita, lisäsin pienen sipulin pilkottuna ja palan punaista paprikaa suikaleina, kourallisen cashewpähknöitä sekä pussillisen szechuankastiketta. Kun totesin, että tämä on oikeasti tulista, niin laimensin kastiketta vedellä.

Meillä tämä pieni pussillinen kastiketta riittäisi maustamaan hyvin vaikka 400 g lihaa, koska tämä on oikeasti tulista.

 

 

 

10.10.2009 - 17:16

Mikäs se siinä!? No homepilkku esipaistetussa patongissa, yök! Raportoin valmistuttajalle, eli Fazerille, tästä ikävästä löydöksestä ja vastasivat todella nopeasti ja epäilivät pakkauksen päässeen vuotamaan, vaikka se päällisin puolin ehjältä vaikuttikin, ja lähettivät tuotehyvityskortin vastauskirjeen mukana.

Nämä tuotteet sain hakea kaupasta veloituksetta hyvitykseksi tuosta pilaantuneesta patongista.

07.10.2009 - 19:00

Tänään oli laiskuus taas huipussaan eikä tehnyt kamalassa myrskysäässä mieli pysähtyä töistä lähtiessä kaupassa lainkaan. Kaivoin siis pakastimesta jonkin aikaa siellä jemmassa olleen Finduksen valmisruoan, joka kypsyi uunissa 50 minuutissa. Onhan tuo jäinen köntti vähän ruma, mutta itseni tuntien arvasin etten nälkäisenä muista enää kypsästä versiosta kuvaa ottaa. Mielestäni kuitenkin varsin onnistunut valmisruoka. Kalaa ja muusia olisi toki voinut olla reilummin ja kastiketta olisi riittänyt pienempikin määrä.

18.09.2009 - 19:46

Kuukausi takaperin tuli testattua yksi Pizza Kit -versio ja piti sitten ostaa tällainenkin kun näkyi olevan uutuustuote kaupan hyllyllä.

Pofff.. taikina tuli ulos putkilosta. Tässä ei ollutkaan mukana leivinpaperia kuten tuossa aiemmin testatussa ja alkuun ihmettelin, että miten tuon köntin muka saa nätisti pellille, mutta sen verran hyvin öljytty tuo taikina, että ihan hyvin rullaantui auki leivinpaperin päälle. Vähän taputtelin käsin taikinaa ohuemmaksi, kaulimella saisi avitettua varmaan vaikka koko pellin kokoiseksi, mutta sitten pitää olla paistamisen kanssa tarkka ettei reunat kärvenny korpuksi. Ohjeen mukaan paistoaika 15-20 minuuttia ja mulla tuli tuolla 15 minuutilla reunoihin jo lievä palaneen maku. Tomaattikastiketta on purkissa reilusti enkä laittanut ihan kaikkea mikä oli mielestäni oikea ratkaisu. En tykännyt kastikeen enkä myöskään pohjan mausta, vaikka nälkäisenä hotkaisinkin ison palan pizzaa jonka huuhtelin kurkusta alas punaviinillä.

Täytteeksi laitoin Poutun savusuikaleita, ananasta ja juustoraastetta. Ihan kevyesti ripsautin myös pizzamaustetta.

 

21.08.2009 - 18:45

n. 300 g pastaa

puolikas lenkkimakkara

sipuli

pastakastiketta

juustoraastetta

Keitä pasta kypsäksi ja valuta. Paista kuutioitu makkara ja suikaloitu sipuli paistinpannulla. Sekoita makkarat ja sipulit sekä pastakastike pastan joukkoon, kaada koko hässäkkä voideltuun uunivuokaan ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Laita 200 asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi kunnes juusto sulaa ja saa vähän väriä.

Minä käytin Barilla Arrabbiata -pastakastiketta joka on melko mausteista, mutta jos käyttää jotain muuta, niin kannattaa ehkä lisätä jotain maustetta, vaikka cayennea.

19.08.2009 - 07:42

Ostinpa testiin tällaisen paketin missä on valmis pizzataikina ja tomaattikastike. Ainakin Mimmi Mutikainen on myöskin kokeillut tätä ja olen samaa mieltä hänen kanssaan eli ihan syötävä! Alkuun ihmettelin, että onpa pieni kun ei täytä koko peltiä, mutta pohja on sen verran paksu, että pizza on tosi täyttävää. Tomaattikastikkeessa ehkä vähän teollinen maku, mutta ei mitenkään häiritsevä.

Täytteeksi laitoin pizzasuikaleita, meetwurstia ja juustoraastetta.

05.07.2009 - 13:56

Kävimme eilen Ruotsinpyhtäällä järjestetyssä Ruukki Picnicissä, mikä on siis isohkoksi kasvanut harrasteajoneuvotapahtuma. Pitää tässä esitellä picnicpöytä jonka huusin Huuto.netistä ja haimme pöydän tiistaina Loviisasta. Pöytä on siis mallia "matkalaukku" eli pöydän jalat ja neljä tuolia mahtuvat salkuksi taittuvan pöydän sisälle.

Kaikenlaisia kauppiaitakin oli paikalla ja minä ostin Hot Rod Housesta tällaista barbecue saucea jota myyjä kehui melko tuliseksi, mutta ei kuitenkaan mitenkään järjettömän vahvaksi.

 

28.05.2009 - 16:37

Pizzoja löytyy blogistani jo ihan tarpeeksi, mutta esitellään nyt tämä versio tuon säilykekebabin takia. En siis jaksanut käydä kaupassa kun ajattelin, että kyllähän kotoa löytyy tarpeet vaikka tonnikalapizzaan, mutta tonnikalaa ei ollut kaapissa kuin yksi purkki joten pellilliseen pizzaa tuli toiselle puolelle tonnikalaa ja katkarapuja ja toiseen puoleen kebablihaa kun sellaista löytyi kaapista siitä tonnikalapurkin vierestä. Olen ostanut tuon säilykepurkin viime syksynä matkan varrelta palatessamme Pyhätunturilta kotiin, mutta en muista mistä! Tuote on kuitenkin valmistettu Kuusamossa.

Tämä oli yllättävän hyvää! Alunperin oli pitänyt käyttää tämä pitaleipiin, mutta tuli kyllä hyvää pizzaa etenkin kun laitoin vähän lisää ytyä jalapenoviipaleilla.

Tonnikalaversiota piti syödä alkupaloiksi, koska kebabpuoli oli sen verran hyvin maustettua ettei tonnari olisi sen jälkeen maistunut oikein miltään :)

25.01.2009 - 10:08

Italian metsähunaja

"Maultaan erittäin temperamenttinen ja elegantti ja myös sen viipyvä jälkimaku on vahva ja aromikas. Viihtyy parhaiten kastikkeissa eikä sen luonne kalpene vahvemmankaan balsamicon rinnalla"

Meksikon vuoristohunaja

"Chiapas-alueen omaperäiset kasvilajit antavat hunajalle täyteläisen aromin, joka luo selkärankaa fajitoihisi ja parillallesi. Aseta tulisuustaso mieleiseksesi lempijalapeñoillasi ja nauti puhtaista aromeista."

25.01.2009 - 10:05

Citymarketista löytyi tätä vaaleanpunaista ruususuolaa, joka sisältää mm. rautaa, kalsiumia ja magnesiumia.

Linkkejä

Aito-Maku

Ankan kokkailut

AnuLillin leivonnaiset 

Aquasun:in keittiö

Arkiromantiikka 

Canelian keittiössä

Cebicin keittiössä

Chef Nenna

chokomum

Eeva's Cookings

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Ellikeittivellii 

Elämän pieniä iloja

Emerald City

Emkan kokkaukset ja puuhat

Ent-tu

FantasIINA 

Hannan soppa

Hattivatties

Hedelmäpommi TAUOLLA

Herkkuja ruokapöytään

Herkkukirppu

Herkkusuu

Hillopulla

Huvikumpu

Jemin keittiö

Jokapäiväistä leipää

Jonnan keittiössä 

Julien ruokaohjeita LOPETTANUT

KakkuHelmi 

Kakkukioski

Kanelitassu

Kanelitytön kakkuparatiisi 

Katariinan keittiössä

Katin Koti ja Keittiö

Kattila

Kattimatikaisen kokkailut

Keittiön Hehku

Kettuterroristit

Kirsin keittiössä

Kliivian keittiö

Kodin onni 

Kokeileva keittiö

Kropsua eväänä

Kukkutimurusia 

Kyökkipiika Kati

Makuhetkiä

Makuja maalta 

Makun murkinat!

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makupaloja

Makupossu 

Makuturisti

Mamsellin maukkaat 

Marilee leivoskelee 

Martsu keittiössä 

Meidän murkinat 

Mian Kokkailut

Millan Magiat 

Minskumanskunen 

Mrs Bucketin keitoksia TAUOLLA

Mökkihöperön pöperöt 

Nannikki kokkaa

Ninan leipomukset 

Nohanna

Nokke kokkaa

Opintoretki elämään

Pakkopulla

Pappilan hätävara kokkaa

Perunamaa

PiNk Mama

Pippurimaijan keittiö

Pippurimylly

Pohjosen eukot

Pulla&Pitko UUSI LISÄYS

PuolukkaPoski 

Rakkaudesta ruokaan

Reseptirosvo

Revonpiha 

Rouva Veen kokkaukset

Ruuanlaittoa ja elämää

Sannan annokset

Suklaamuruja...

Suolaa&Pippuria

Taikinaterapiaa

Toscapulla

Touhukas keittiö

Toverusten Tortut

Tupun tupa UUSI LISÄYS

Tuulen puuska

Vellipoika 

 

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

Ei kiitos!

Tällä hetkellä blogissa