Kirjoittaja
Catalina
Cooking with Elvis... kuulostaa raflaavalta. Alunperin siis Lee Hallin kirjoittama näytelmä jota on Suomessa esitetty nimellä Elviksen keittiö, mutta ei ole aikomus kirjoittaa teatterista, vaan kotikeittiön kokkailuista, leipomisista ym. Ja nimenomaan tuota leipomista pitäisi ruveta enemmän harrastamaan kun se on jotenkin jäänyt. Muista blogeista olen kuitenkin saanut valtavan määrän inspiraatiota ruveta tekemään enemmän makeita juttuja ;) Mitään ko. alan koulutusta ei ole vaan ihan harrastuspohjalta sähelletään.
Kuvien kopioiminen kielletty!
|
18.09.2010 - 15:54
Jaahas, sitä on nyt pari viikkoa podettu flunssaa ja pikkuhiljaa rupeaa helpottamaan...

Aiemmin olen tehnyt makaronilaatikkoa jonka pinnalle olen laittanut pekoniviipaleita ja ne paistuvat siinä ihanan rapeiksi. Nyt tein makaronilaatikon niin, että leikkasin viisi pekonisiivua pieneksi paloiksi ja ruskistin jauhelihan ja sipulin kanssa pannulla. Mausteina ripaus suolaa, paprikajauhetta ja valkopippuria. Aterian maustepuolen täydensi mustapippuriketsuppi jota maistoin ensimmäisen kerran.
14.03.2010 - 15:32

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta huomasin kuinka kaksi asiaa vaikuttaa melko paljon lasagnen onnistumiseen. Ensinnäkin haudutin jauhelihakastiketta reilun tunnin ja siitä tulee tosiaankin ihan erilaista kuin 15-20 minuutin hauduttamisella kuten monessa ohjeessa lukee. Sitten kasasin lasagnen valmiiksi ja jätin melkein tunniksi vetäytymään ennen uuniin laittoa - näin tulee jotenkin paljon mehevämpi lasagne. Luultavasti myös lasagnelevyjen esikeittäminen auttaisi asiaa.
Tähän lasagneen tein jauhelihakastikkeen seuraavista aineksisita:
500 g naudan jauhelihaa
500 g tomaattimuskaa
1 iso sipuli
2 porkkanaa raastettuna
lihaliemikuutio
basilikaa
mustapippuria
Juustokastikkeessa margariinia, maitoa, emmentaljuustoraastetta sekä mausteina viherpippuria ja suolaa.
10.02.2010 - 17:38

Haluan vaan muistuttaa, että makaronilaatikon pinnalle asetetut pekoniviipaleet ovat ihan tajuttoman hyviä!
17.12.2009 - 16:48
Elämäni ensimmäinen bataattilaatikko ja meinasin polttaa sen .

Tein tämän Maku-lehden ohjeella:
1 kg bataattia
2 dl kasvirasvasekoitetta (Go Green) tai kermaa (käytin kuohukermaa)
1 dl korppujauhoja (en laittanut näin paljoa, koska rupeaa maistumaan liikaa)
1/2 dl siirappia (en mitannut, mutta reilun lorauksen laitoin)
2 rkl soijajauhoja tai 1 luomumuna (laitoin munan)
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl muskottia
1/4 tl inkivääriä
Pinnalle:
noin 2 rkl korppujauhoja
noin 2 rkl margariinia tai voita
Kuori ja lohko bataatit. Keitä tai höyrytä palat kypsiksi.
Valuta vesi pois ja survo bataatit. Lisää loput aineet ja vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi.
(Minä soseutin bataatit sauvasekoittimella ja lisäsin loput aineet, en käyttänyt vatkainta)
Kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pintaan korppujauhoja ja painele kuvioita lusikalla. Vuole vuokaan vielä voinokareita.
Kypsennä laatikkoa 150-asteisessa uunissa noin 2 tuntia
(Ei ollut kahta tuntia aikaa joten lisäsin lämpöä jotta suoriutuisin paistamisesta lyhyemmässä ajassa ja sen takia meinasi sitten kärtsähtää)
07.12.2009 - 10:58

Tein laatikot valmiista soseista, on se vaan hurjan nopeaa kun ei tarvitse kuoria ja keittää juureksia.
Lanttusurvokseen lisäsin korppujauhoja, siirappia, kermaa, suolaa, inkivääriä ja muskottipähkinää.
Porkkanasurvokseen laitoin kermaa, keitettyä puuroriisiä, kananmunan, hunajaa, suolaa, valkopippuria ja muskottipähkinää.
Lanttulaatikoiden pinnalle ripottelin vähän korppujauhoja ja molempien pinnalle ennen paistamista muutama voinokare.

Nämä menivät pakastimeen!

Lisäksi paistoin yhdessä pienessä vuoassa molempia laatikoita ja maisteltiin niitä possupaistin kanssa.
02.11.2009 - 18:45

n. 250 g spaghettia
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 prk tomaattimurskaa
½ lihaliemikuutio
basilikaa
mustapippuria
viherpippuria
cayennea
2 dl ruokakermaa
reilu 100 g juustoraastetta
Keitä spaghetti melkein kypsäksi ja valuta. Rusksta jauheliha ja kuutioitus sipuli. Lisää jauhelihaan tomaattimurska ja mausteet ja keitä 5-10 minuuttia. Lisää ruokakerma ja sulattele suurin osa juustoraasteesta kastikkeeseen. Laita voideltuun uunivuokaan kerroksittain spaghettia ja kastiketta ja ripottele pinnalle loput juustoraasteet. Paista 175 asteisessa uunissa n. 45 min.

Olen aiemmin tehnyt tätä Pirkan ohjeella, mutta nyt oikaisin tuon kastikkeen kanssa samoin kuin yhden kastikkeen lasagnessa.
23.10.2009 - 15:14
Kyllä täällä ollan hengissä vaikkei päivityksiä ole näkynytkään. Olen ollut tämän viikon alusta alkaen lomautettu joten kuvittelin, että joka päivä laitan ties mitä ihmeellisiä ruokia ja leivon kaikenlaista kun on aikaa, mutta näköjään saa ajan kulumaan hyvin muutenkin!

Ihan peruspöperöitä ollaan siis syöty ja tässäkään ei ole muuta erikoista kuin se, että laitoin makaronilaatikkoon kuutioitua Koskenlaskija viherpippurijuustoa makua antamaan ja olikin kivan makuista!
04.10.2009 - 11:13
Tähän helposti tehtävään lasagneen otin vinkin Ekulta eli kiitokset Ekun keittiöön!

Tein lasagnen jotakuinkin samoin kuin Ekku ja samoilla määrillä, mutta mausteina mulla oli basilika, mustapippuri, cayenne sekä viherpippuri. Lisäksi kuutioin yhden mozzarellapallon ja laitoin sitä väleihin sekä päällimmäiseksi. Juustoraasteenkin sulattelin melkein kokonaan kastikkeen sekaan, jätin ainoastaan pinnalle ripoteltavan määrän erikseen. Tämä oli ihan hyvää ja jäähän tästä pois maitokastikkeeseen tuleva rasva, joten on aavistuksen verran kevyempi versio. Lasagnelevytkin olivat minulla täysjyvää eli ihan terveysruokaahan tämä on 

Tässä uuniin menossa.

Jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, punaista paprikaa, pakastemaissia ja -herneitä.
18.08.2009 - 21:22

Tätä olen tehnyt aiemminkin, mutta tällä kertaa laitoin perunasipulisekoituksen päälle runsaammin sinappikurkkusalaattia ja kuohukerman sijaan käytin 5-prosenttista Valio Ruokaa joten tuli hieman kevennetty versio.
Alkuperäinen ohje:
½ HK:n sininen lenkki 1 pss peruna-sipulisekoitusta 2 dl kuohukermaa (Valion Ruoka 5%) paprikajauhetta (jätin pois) suolaa 3 rkl sinappi-kurkkusalaattia (reilusti enemmän) juustoraastetta
Leikkaa lenkki ensin pitkittäin puoliksi ja puolikkaat vielä pituussuunnassa kahtia. Pilko pieneksi kuutioksi. Kaada voideltuun uunivuokaan peruna-sipulisekoitus ja ripottele pinnalle lenkkikuutiot. Sekoita mausteet kerman joukkoon ja kaada vuokaan (lusikoin sinappikurkkusalaatin suoraan perunoiden päälle ja kaadoin sitten kerman vuokaan ja sitten vasta makkarakuutiot). Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista perunasipulipussin ohjeen mukaisesti kypsäksi ja niin, että juusto ruskistuu kivasti.
05.08.2009 - 18:20
Tämän ohjeen nappasin Vilijaanalta!

1 prk pastakastiketta (käytin Barilla basilicoa)
n. 1 1/2 kastikepurkillista vettä
1 ps makaronia (n. 400 g Barilla täysjyväfusillipastaa)
400 g jauhelihaa
1 tl grillimaustetta tai suolaa, mustapippuria
1/2 ps juustoraastetta
Kaada pastakastike ja vesi kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon makaronit ja keitä kymmenisen minuuttia, välillä sekoittaen. Ruskista jauheliha murumaisksi ja mausta se. Kaada makaronit uunivuokaan, levitä jauheliha päälle ja ripottele juustoraastetta pinnalle. Gratinoi 225 asteessa.
Minä jouduin pastaa keitellessä vielä lisäämään vettä eli kannattaa sekoitella ja tarkkailla tilannetta. Tosin en mittaillut enkä punninnut pastaa, vaan kaatelin 500 gramman paketista oikealta tuntuvan määrän.
Hyvää tämä oli, kivaa vaihtelua tavalliseen makaronilaatikkoon ja on nopeampi tehdäkin!
31.03.2009 - 19:25
Kirsi oli tehnyt herkullisen näköistä tortillavuokaa Valion ohjeella ja Yhteishyvän ruokamaailmassa oli myöskin kiva tortillapaistoksen ohje ja päätin vähän yhdistellä molempia ohjeita.

6 kpl tortillalättyjä
400 g jauhelihaa
1 sipuli
suolaa
pippurisekoitusta
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl salsakastiketta
1 prk Valion 3 juustoa ruokakermaa
persiljaa
kirsikkatomaatteja
juustoraastetta
Paista jauheliha ja sipuli pannulla. Mausta. Lisää tomaattimurska, salsakastike ja ruokakerma, anna kiehahtaa. Laita uunivuokaan vuorotellen kastiketta, tortilloja ja juustoraastetta. Lado pinnalle viipaleiksi leikatut tomaatit ja ripottele päälle persiljaa ja juustoraastetta. Paista 225 asteessa 10-15 min.

09.03.2009 - 18:20
Tästä ohjeesta kiitokset Cebicille sekä Kirsille!

Tässä ohje suoraan Kirsiltä kopioituna:
½ HK:n sininen lenkki 1 pss peruna-sipulisekoitusta 2 dl kuohukermaa paprikajauhetta suolaa 3 rkl sinappi-kurkkusalaattia juustoraastetta
Leikkaa lenkki ensin pitkittäin puoliksi ja puolikkaat vielä pituussuunnassa kahtia. Pilko pieneksi kuutioksi. Kaada voideltuun uunivuokaan peruna-sipulisekoitus ja ripottele pinnalle lenkkikuutiot. Sekoita mausteet kerman joukkoon ja kaada vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista perunasipulipussin ohjeen mukaisesti kypsäksi ja niin, että juusto ruskistuu kivasti.

Tämä oli kyllä hyvää ja koska tykkään hirmuisesti tuosta sinappi-kurkkusalaatista, niin voisin laittaa sitä jopa hieman enemmänkin.
05.03.2009 - 07:46

Ohje yksinkertaisuudessaan:
Laita 500 g perunasipulisekoitus-pussin sisällöstä puolet voidellun uunivuoan pohjalle. Lado päälle purkillinen jansson- tai anjosvisfileitä ja ripottele päälle kuivattua tilliä. Laita loput peruanasipulisekoituksesta vuokaan, kaada 2 dl ruokakermaa päälle ja kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 50 min. Minä teen tämän aina mikrossa grillivastusta apuna käyttäen joten en nyt muista missä ajassa uunissa tulee hyvä.
Jos joku ihmettelee noita tummaksi ruskistuneita könttejä ruoan pinnalla, niin ne ovat katkaraputuorejuustoa! Kuvittelin, että ne sulaa siihen kauniisti, mutta eihän ne niin tehneet. Antoi kuitenkin kivasti makua kun sekoitteli juuston lautasella ruoan sekaan. Seuraavalla kerralla en jätä pintaan palamaan, vaan laitan keskelle.
21.01.2009 - 18:07

Tämä on ihan oma sävellys kun piti keksiä savukinkkusuikaleille jotain käyttöä.
Tein kastikkeen johon laitoin paseerattua tomaattia, vähän chilitomaattimurskaa sekä salsakastiketta ehkä 3 rkl ja pussillisen kinkkusuikaleita. Maustoin suolalla, oreganolla ja mustapippurilla. Lisäsin maistamisen jälkeen vähän myös cayennea.
Ladoin vuokiin vuorotellen kinkkukastiketta, lasagnelevyjä, emmental-raastetta ja Valion 3 juustoa -ruokakermaa. Paistoin 175 asteessa n. 40 minuuttia. Laitoin nämä pakastimeen, mutta vähän reunasta maistoin ja oli hyvää, mutta yllättävän tulista eli ehkä se cayenne-lisäys oli vähän liikaa. Tai ei se mua haittaa kun tykkään tulisesta ruoasta.

Tämä kinkkukastike olisi toiminut ihan hyvin pastakastikkeenakin!
17.01.2009 - 21:45

Jotakuinkin samalla ohjeella tehtyä lasagnea kuin ennenkin
Jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
sipuli
2 porkkanaa raastettuna
1 prk chili tomaattimurskaa
n. 2 dl vettä
puolikas lihaliemikuutio
mustapippuria
oreganoa
Juustokastike:
margariinia
vehnäjauhoja
maitoa
suolaa
viherpippuria
emmental- ja Polarjuustoa (15%) raasteena

Lisukesalaatissa kiinankaalia, kurkkua, keltaista paprikaa ja pakastemaissia.
En ole viininjuontiakaan lopettanut, vaikka uusia päivityksiä ei ole blogissa näkynyt aikoihin ;) Tulee vaan ostettua niitä samoja tuttuja juttuja ja nyt oli ruokajuomana italialainen Allora Primitivo, tosin vuosikertaa 2006. Pitää taas ahkerammin ruveta tekemään uusia löytöjä.
20.10.2008 - 18:33

Tein ihan normaalin makaronilaatikon:
makaronia keitettynä
400 g jauhelihaa
1 sipuli
suolaa, pippurisekoitusta, paprikajauhetta, cayennea
+ munamaito (2 munaa ja 7-8 dl maitoa, suolaa, valkopippuria myllystä)
Kun makaronilaatikko oli ollut 200 asteisessa uunissa 30 min. otin vuoan uunista ja asettelin pekoniviipaleita ruoan päälle ja sen jälkeen vuoka takaisin uuniin

Jatkoin paistamista vielä toiset 30 minuuttia ja sen jälkeen pekonit olivatkin kutistuneet rapeiksi käppyröiksi

Lisukkeena vihersalaattia: kiinankaalia, kurkkua, tomaattia ja keltaista paprikaa

08.10.2008 - 20:21

Tämä on tehty samalla ohjeella kuin aiemmin. Tällä kertaa ei vaan ollut tuoretta tilliä joten käytin kuivattua ja nesteenä oli 15% ruokakerma. Nopeaa ja hyvää!
02.09.2008 - 09:36

500 g perunasipulisekoitusta (pakaste)
200 g kinkkusuikaleita
2½ dl ruokakermaa 15%
suolaa, mustapippuria
juustoraastetta pinnalle
Minä kypsensin kinkkukiusauksen mikrossa 650 W, 25 min. ja puolet ajasta oli grillivastus päällä.
22.08.2008 - 19:16
Tämää ei ole mikään "oikea" resepti vaan oma sävellys sen jälkeen kun kaivelin jääkaapista tarvikkeita mistä piti päästä eroon.

Muuten ihan normaali jauhelihalasagne, mutta jauhelihakastikkeeseen laitoin n. 3 rkl taco-kastiketta. Juustokastikkeeseen meni emmentalin lisäksi myös cheddaria ja päällimmäiseksi viipaloin yhden mozzarella-palleron.

25.07.2008 - 15:15

pastaa
1 prk (370 g) Rainbow chilillä maustettua tomaattimurskaa
sipulia
2 prk Abba tomaattitonnikalaa
mustapippuria, suolaa
juustoraastetta
juustokastike:
margariinia
vehnäjauhoja
maitoa
juustoraastetta
Kuullota sipulikuutiot kattilassa pienessä tilkassa öljyä. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää lopuksi tonnikala. Keitä pasta ohjeen mukaan ja lisää kastikkeeseen. Tee juustokastike (mulla ei ole tuossa tarkkoja määriä aineista, koska en niitä mitannut) joka saa jäädä melko löysäksi. Voitele uunivuoka ja laita pohjalle tonnikalapastaseosta ja päälle puolet juustokastikkeesta. Laita loput pastat ja päälle loput juustokastikkeesta ja pinnalle vielä juustoraastetta. Minä kypsensin mikroaaltouuni + grillivastus 650W n. 20 minuuttia.

24.07.2008 - 16:25

1 kg perunasuikaleita (pakaste)
500 g jauhelihaa
1 iso sipuli
suolaa
paprikajauhetta
valkopippuria
3 kananmunaa
7 dl maitoa
Ruskista jauheliha ja sipuli ja mausta seos. Lado jauheliha ja perunat kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Sekoita munamaito ja laita siihen vielä vähän mausteita. Kaada munamaito vuokaan ja paista 200 asteessa reilu tunti.

23.07.2008 - 16:47

500 g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
300 g kirjolohisuikaleita
1 prk Flora kevyt & paksu 4%
suolaa, tilliä, sitruunapippuria
Minä käytin kirjolohisuikaleet paistinpannulla, mutta en paistanut läpikypsäksi ja maustoin sitruunapippurilla. Sitten laitoin voideltuun uunivuokaan pohjalle vähän perunaa, väliin lohisuikaleet ja tuoretta tilliä ja pinnalle loput perunat. Päälle voi rouhaista myllystä merisuolaa ja lopuksi "kerma". Kypsyi mikroaaltouunissa 25 minuutissa (650W), loppuajan käytin lisänä grillivastusta jotta tuli vähän väriä pintaan.

Lohilaatikkoa ja hölskykurkkuja
25.05.2008 - 17:24

Jauhelihakastike:
500 g jauhelihaa
1 iso sipuli
porkkana raastettuna
1 prk chilillä maustettua tomaattimurskaa
n 2 dl vettä
lihaliemikuutio
mustapippuria
tuoretta basilikaa
Juustokastike:
margariinia
vehnäjauhoja
maitoa
suolaa
viherpippuria
emmentaljuustoa raasteena
(anteeksi kun ei ole tarkempia määriä, mutta teen tuon juustokastikkeen aina mittaamatta aineita ja sitten tulee välillä paksumpaa ja välillä litkumpaa kastiketta)
Tällä kertaa käytin täysjyvälasagnelevyjä.
18.05.2008 - 17:17
Tämän ohjeen nappasin Vilijaanalta!

1 pss (500 g) peruna-sipulisekoitusta
1 rasia janssonfileitä
kirsikkatomaatteja paloiteltuna
1 prk ruokakermaa
mausteeksi hieman kuivattua tilliä

06.04.2008 - 13:04

Ihan perusohjeella tehty makaronilaatikko. Jauhelihan maustoin suolalla, pippurisekoituksella ja cayennella. Makaronilaatikon kanssa oli porkkanaraastetta ja kierreleipää.
06.12.2007 - 20:17

300 g broilerin hunajamarinoituja filesuikaleita 1 prk Uncle Ben's Sweet & Sour ateriakastiketta 2,5 dl riisiä 5 dl kanalientä
Ruskista broilerisuikaleet paistinpannulla ja lisää Uncle Ben's -kastike. Kaada kastike voideltuun uunivuokaan, lisää riisit ja kanaliemi. Kypsennä uunissa 200 asteessa 50-55 min.
02.12.2007 - 16:24

1 pss (500 g) peruna-sipulisekoitusta 1-2 dl juustoraastetta 1,5 dl tomaattimurskaa 2 dl kermaa mustapippuria basilikaa anjovis- tai janssonfileitä
Sekoita kulhossa jäinen peruna-sipulisekoitus, kerma, tomaattimurska, juustoraaste ja mausteet. Laita seoksesta puolet voideltuun uunivuokaan. Lado anjovisfileet päälle ja peitä lopulla perunaseoksella. Kypsennä mikroaaltouunissa 20 min. 750 W tai jos mikrossa on grillitoiminto, kypsennä ensin 10 min. ja laita sen jälkeen grillivastus päälle ja pudota teho 650 wattiin. Saa toki kypsentää tavallisessakin uunisa.
PS. Tein kyllä lanttu- ja porkkanalaatikotkin valmiiksi pakastimeen joulua odottelemaan, mutta unohdin ottaa kuvan! No ei ne foliovuoat niin nättejä ole joten ehkä parempi ettei kuvia ole.
|
Ei kiitos!

|