Cooking with Elvis... kuulostaa raflaavalta. Alunperin siis Lee Hallin kirjoittama näytelmä jota on Suomessa esitetty nimellä Elviksen keittiö, mutta ei ole aikomus kirjoittaa teatterista, vaan kotikeittiön kokkailuista, leipomisista ym. Ja nimenomaan tuota leipomista pitäisi ruveta enemmän harrastamaan kun se on jotenkin jäänyt. Muista blogeista olen kuitenkin saanut valtavan määrän inspiraatiota ruveta tekemään enemmän makeita juttuja ;) Mitään ko. alan koulutusta ei ole vaan ihan harrastuspohjalta sähelletään.
Pakastimesta löytyi pienet rasialliset porkkana- ja lanttulaatikkoa jotka jäivät jouluna syömättä, joten ne päätyivät nyt pääsiäispöytään uunissa kypsennetyn possunfileen kanssa!
Punaviinin seuralaisena juustoja, viinirypäleitä, patonkia ja keksejä. Vasemmalla kuvassa Juustoportin Viinitarhurin juusto; "Kittikypsytetty juusto, jota harjataan kellaroinnin aikana Sangre de Toro viinillä ja yrteillä". Anteeksi vaan kaikki tämän juuston ystävät, mutta minä en ymmärtänyt tätä lainkaan enkä todellakaan tykännyt. Iltani pelasti oikealla puolella oleva, jo entuudestaan hyväksi havaitsemani Tolko ruohosipulituorejuusto.
Tämä oli lauantai-illan huumaa! Patonkia jossa levitteenä mustapippuri-tilli -tuorejuustoa, keksejä ja Turunmaa-juustoa. Juomana hyvää chileläistä punkkua.
Uusien perunoiden kanssa tomaattisilliä, graavilohta jota myös ruisleivän päällä, keitetty kananmuna, hillosipuleita, jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja ja kevätsipulia.